Ennätysmäärä Hapkido harrastajia kilpailemassa

PDF
Tulosta
Sähköposti
Kirjoittanut Sami
29.12.2010 06:34

Parkanon Pontevan Hapkido harrastajat olivat harvinaisen suurella osanottaja määrällä Porissa vuosittaisessa Finnish Open tapahtumassa Sunnuntaina 19.12.Tapahtuman onnistumisesta saamme kiittää Pro Parkanoa, Marttila toursia ja linja-auto kuljettajaamme Erkki Heikkilää. Mukaan Poriin lähti lähes 40 henkilöä. Tapahtumaa oli järjestelty jo pisemmän aikaa Parkanolaisten osalta. Harrastajat lähtivät yhteiskuljetuksella Marttila Tourssin linja-autolla sunnuntai aamuna 7.00 kohti Poria. Seurastamme eri kilpailumuotoihin osallistui 27 harrastajaa ja mitaleja Parkanoon saimme tuoda 24kpl! Nuorimmat kilpailijamme olivat vasta 7-vuotiaita ja edellisenä päivä suorittaneet ensimmäisen vyö arvonsa Hapkidossa.

Murskaus:
Murskauksessa on tarkoituksena halkaista 22mm paksu kuusilevy neljällä eri tavalla. Ensimmäinen levy lyödään nyrkillä, suraava kiertoptkulla, kolmas käden ulko tai sisä syrjällä ja neljäs hyppykiertopotkulla. Levyä pitää tuomari vain kahdella sormella, joten tässä lajissa nopeus on ratkaiseva! Mikäli lyönti on vain kova ja hidas niin levy ei hajoa.
Tänävuonna murskauksessa oli myös historiallinen hetki, kun ensimmäinen naispuoleinen osan ottaja osallistui kisoihin. Sara Viitasalo Parkanosto uskaltautui kokeilemaan miltä levyjen paloittelu tuntui. Sara selvisikin yllättävän hyvin kolmannelle kierrokselle jossa levy halkaistaan käden ulkosyrjällä.
Korkeuspotkut:
Tänä vuonna Parkanolaiset hallitsivat täysin lajia ja näin seuramme harrastajat toivatkin kolmoisvoiton tästä lajista. Korkeuspotkuissa kilpaillaan kolmella eri potkutyylillä, saksi potku, hyppykiertopotku ja tupla etupotku jalat harallaan. Potkujen yhteistulos ratkaisee voittajan. Jokaisen hypyn aloituskorkeus on lähes 2metriä!
Mattopaini:
Mattopainilla on seurassamme ollut pitkät perinteet kilpailupuolella ja nyt kattava valmennus toimintamme alkaa tuottamaan tulosta. Seuramme harrastajia osallistui nyt ennätys määrä mattopaini kisoihin ja se näkyy mitalli saldossa. Jokaisen painoluokan mitali sijat olivat vahvasti Parkanolaisten hallussa ja sekaan mahtuikin vain muutaman muun seuran edustaja.
Nuorimmat painijat ovat harrastaneet lajia vasta 3kk ja ikääkin nuorimmilla vasta 7- vuotta. Nämä nuoret harrastajat suorittivat ensimmäisen vyönsä (keltaien vyön) edellisienä päivänä. Nyt voimmekin olla varmoja että tulevinakin vuosina olemme aina vain vahvemmin edustettuna Hapkidon kilpailutoiminnassa.
Hapkido SM-Kilpailut Parkanossa 2011
Parkanon Hapkido seura on saanut kunnian järjestää ensivuoden SM-kilpailut Parkanossa. Tähän päätökseen on vaikuttanut Suomen Hapkido liitossa seuramme jatkuva aktiivinen toiminta kilpailupuolella ja menestyminen niin SM tasolla kuin muissakin erinäisissä laji tapahtumissa.
Lajin kilpailutoiminnalle uusia tuulia.
Hapkidon kilpailutoiminnan parantamista varten perustettiin oma kilpailutoimikunta joka tulee kehittämään lajin kilpailu toimintaa tulevaisuudessa huomattavasti. Suomen Hapkido liiton kilpailutoimikuntaan valittiin yhdeksi jäseneksi kuudesta Parkanon seuran edustaja Sami Heikkilä. Ensivuoden SM kilpailut tulevatkin olemaan ensimmäiset kilpailutoimikunnan uudistamat kilpailut ja kilpailijoita odotetaankin osallistuvan huomattavasti enemmän kuin edellis vuosina (2010 osallistujia n60). Kilpailutoimikunta kokoontu seuraavan kerran tammikuun lopulla Hapkidon vyötekniikka leirillä, jossa tullaan päättämään SM-kilpailuiden tarkka ajankohta ja tarkemmat sääntö muutokset.
Uusi Hapkidon alkeiskurssi alkaa taas.
Parkanossa jo vuodesta 92 toiminut hapkido aloittaa jälleen uuden alkeiskurssin. Uudet harrastajat voivat tulla tutustumaan lajiin Torstaina 20.1.2011 klo 18.00-19.30 Parkanon Pontevalle. Laji sopii niin tyyöille kuin pojillekkin, eikä myöskään ikä ole este! Normaalit harjoituksemme onkin jaettu kahteen ryhmään nuorille ja vanhemmille harrastajille.
Tulokset:

MURSKAUS
1.  Sami Heikkilä, Parkano
2.  Petri Alamäki, Pori
3. Erik Högland, Kokkola
Korkeuspotkut:
1. Sami Heikkilä, Parkano
2. Janne Kaunismäki, Parkano
3. Sami Kuronen, Parkano
MATTOPAINI:
Naiset avoin:
1. Sara Viitasalo, Parkano
2. Leena Saari, Eura
3. Sanna Lehto, Parkano
Miehet avoin:
1. Janne Rantanen, Parkano
2. Jaakko Luukkonen, Kankaanpää
3. Roope Harjaluoma, Parkano
Miehet -75kg
1. Janne Kaunismäki, Parkano
2. Ville Uhlbeck, Pori
3. Ville Toivonen, Parkano
miehet -60kg
1. Veeti Lehtinen, Parkano
2. Riku Juden, Parkano
3. Aleksi Pihlajaviita,Parkano
Junnu ystävyys ottelut Pori vs. Parkano
voittajat:
Jenna Järvenpää, Parkano
Zaida Harjaluoma, Parkano
Teemu Mäkelä, Pori
Niko Majanmaa, Parkano
Elias Pihlajaviita, Parkano
Matti Ylitörmä, Parkano
Lilja Mäntylä, Parkano
Seppoi Tamminen, Pori
Jani Kytölä, Parkano
Laura Mäki-Mantila,Parkano
Emilia Erkintalo, Pori
Samuli Silvennoinen,Parkano
Kasper Kuirinlahti, Parkano
Jere Rantanen, Pori
Niklas Erkintalo, Pori

 

 

Murskaus:
Murskauksessa on tarkoituksena halkaista 22mm paksu kuusilevy neljällä eri tavalla. Ensimmäinen levy lyödään nyrkillä, suraava kiertoptkulla, kolmas käden ulko tai sisä syrjällä ja neljäs hyppykiertopotkulla. Levyä pitää tuomari vain kahdella sormella, joten tässä lajissa nopeus on ratkaiseva! Mikäli lyönti on vain kova ja hidas niin levy ei hajoa.

 

Viimeksi päivitetty ( 29.12.2010 06:40 )